tiistai 8. huhtikuuta 2014


Terveisiä Ylläkseltä, Olokselta, Pallakselta ym. tunturikyliltä!
Lapponiaa huhtikuussa 2014
Eipä oikein pääse olosuhteita moittimaan. Kuten kuva kertoo, näkymätkään eivät ihan tympeitä ole. Öisin ja aamuisin mittari näyttää jopa viittätoista pakkasastetta. Iltapäivisin ollaan plussan puolella, mutta lumi pysyy pakkasella ja latu on mukavan liukas. 
Kyllä täällä Häjyn kelpaa hiihdellä. 
Viikon verran on nyt valmistauduttu Keimiön kiekeröön, Himmelriikin hiihtoon ja Karra Huikoseen, eli huhtikuun toisella viikolla hiihdettävän Lapponia hiihdon kisoihin. Kilvanhiihtomatkaa on yhteensä lähes 200 km, joten kyllä siinä urakkaa on jopa Häjylle!
***
Keimiön kiekerö tuli luistelluksi  maanantaina 7.4.2014. 
Keli oli aamulla vähän nihkeä, mutta parani matkan aikana ja oli maaliin tullessa ihan hyvä. Sivun yläreunassa oleva kuva kertoo sään. Parempaa ei voi toivoa. 
***
Käytin 60 km:n matkan luisteluun aikaa 4 .22.25, eli nopeus oli 13,7 km/h, joka on - maasto ja tämän talven hiihtokilometrit huomioon ottaen - veteraanille aivan kelpo suoritus.
Kilometrivauhti oli keskim. vähän yli 4 minuuttia (juosten ei tahdo enää päästä näihin lukemiin;-)).
***
Tiistaipäivä palautellaan, otetaan löysästi ja valmistaudutaan keskiviikon kisaan, Himmelriikin 50 km:n "pikapyrähdykseen". Maasto on tässäkin osakilpailussa kunnioitusta herättävä.
Liiat luulot karisevat heti ensimmäisessä nousussa, kun aletaan kiivetä Vuontisjärven jäältä lähes pystysuoraan kohti Himmelriikkiä (himmel = taivas, rike = valtakunta).
Saapi nähdä kuinka äijän käy.
***
Kuninkuusmatka, 80 km:n Karra Huikonen - Enontekiön Hetasta Pallaksen kautta Olokselle - luistellaan perjantaina 11.4.2014.  - Ja sehän on leikin tekoa, kun on koko viikko harjoiteltu!
***
Osanottajia viikon kestävässä Lapponia-tapahtumassa on puolisen tuhatta ja tunnelma Oloksen kisakeskuksessa on kansainvälinen. Hiihtäjiä on mukana useista Euroopan maista, ilmassa on monenkielistä puhetta  - ja väki kulkee suupielet ylöspäin:-).  
Kukkosen Anssi kommentoi kisaa asiantuntevasti ja kuuluttaa maaliintulijat nimi nimeltä.
***
Lapponia-hiihdon motto on: "Tärkeintä ei ole voitto, vaan soma olo."

Soman olon terveisin
Eero, pj 2013-2014
Reittikartta: Keimiön kiekerö 60 km,
Himmelriikin hiihto 50 km,
Karra Huikonen 80 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti