sunnuntai 13. syyskuuta 2015

SYKSYÄ JA SYYSKOKOUSTA KOHTI



Syyskuu on alkanut ilahduttavan aurinkoisilla keleillä - ihan niin kuin elokuu ja vielä syyskuukin pyytäisivät vähän anteeksi menneen kesän sateita ja koleita kelejä. Kunnon Häjyt ovat tietenkin lenkkeilleet sateen sattuessa sateella ja muina päivinä poutasäässä.

Häjyjen syyskokous pidetään tänä vuonna Kauhavan Lentohotellilla, päivämäärä on la 21.11. Aloittelemme aamulenkillä, jatkamme lounaalla ja siirrymme sitten kokousasioihin, toivottavasti voin pian vahvistaa myös kokouksen alustuspuheenvuoron pitäjän. Tänäkin syksynä johtokunnassa on erovuoroisia ja osa heistä on jo ilmoittanut halukkuutensa siirtyä tehtävästä sivuun, joten tiedossa on uusia henkilövalintoja ja etsinnässä tietenkin uutta intoa ja ideoita ensivuoden toimintaan. Laittakaa miettimismyssyä korville ja ilmoitelkaa jo ennakkoon sopivia kandidaatteja johtokunnalle tiedoksi.

Ennen syyskokousta johtokunta pitää vielä yhden kokouksen, jossa mm. syyskokouksen kutsut lähetetään paperiversioina niille jäsenille, joiden sähköpostiosoitetta meillä ei vielä jäsenrekisterissä ole. Siispä jälleen kerran pyyntö kaunis, ilmoittakaa sähköpostinne osoite niin säästämme ison siivun kuluja ja paljon vaivaa, kun voimme lähettää jäsentiedotteet sähköisinä paperiversioiden sijaan.

Johtokunta piti edellisen istuntonsa hyvin inspiroivassa ympäristössä Kyrö Distilleryn tiloissa. Ruisviskin ja ginin valmistukseen saimme tehdä pienen kurkkauksen kokouksen lomassa ja täytyy kyllä todeta, että noin luovalle ja yrittäjähenkeä puhkuvalle porukalle toivotan vain kaikkea parasta ja valtaisaa menestystä, joka imaisee nosteeseensa koko Kyrön seudun ja laajemmankin alueen. Samanlaista intoa ja luovaa hulluutta voisimme napata aimoannoksen myös Häjyjen toimintaan.

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille Häjyille, viimeistään syyskokouksessa tavataan!

t. Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti