HÄJYT POLKUPYÖRILLÄ PITKIN JA POIKIN SAARENMAATA

Varhain keskiviikkoaamuna 10.9. lähti Tilausajot J. Virtasen bussi matkustajineen Vaasasta vetäen perässään kärryä, johon oli pakattu matkalaisten polkupyörät.  Laihialta ja Kurikasta nousi mukaan lisää pyöräilijöitä. Näin oli kaikki 12 polkijaa kasassa kohteenaan Saarenmaan saari Länsi-Virossa. Aikataulu oli yritetty mitoittaa siten, että olisimme Helsingin Länsisatamassa hyvissä ajoin ennen Tallinkin M/S Starin lähtöä klo 13.30, mutta niinpä vain kävi, että runsaan 400 km ajon ja lakisää-teisten pysähdysten jälkeen aika kävi niukaksi, ehdimme nipin napin laivaan. Käytävä laivan ovelle tuntui loputtoman pitkältä, kun yritin kantamuksineni hölkätä Raimon T:n pitkien kävelyaskelten tah­dissa. Näin keskellä viikkoa laivassa oli rauhallista. Matka kesti vain puolisentoista tuntia.

Tallinnasta ajoimme kiireettömästi läpi luoteisen Viron kohti Virtsun satamaa. Matkalla saimme jo ensi kerran huomata, että kahvipaikkoja on Viron maaseudulla todella harvassa. Yksi sellainen sattui kuitenkin löytymään, ja ehdimme sinne juuri ennen sulkemisaikaa. Taisimme olla suurin asiakas­ryhmä sinä päivänä. Virtsusta on lyhyt lauttamatka Kuivastun satamaan Muhun saarelle, jolta on maayhteys Saarenmaan pääsaarelle. Illan jo hämärtyessä saavuimme Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen. Pentti opasti karttaa oivasti lukien kuljettajaamme Raimo H:ä koti majapaikkaamme Spa Hotel Rüütliä. Huoneiden jako tapahtui ripeästi ”hauskojen sattumusten” ryydittämänä. Vaikka oli jo myöhäisilta, pistäydyimme vielä paikallisessa ravintolassa, jossa useimmat nauttivat herkullisen kalakeiton.

Ensimmäinen aamu Kuressaaressa valkeni kauniina, hienoinen aamusumu saatteli meidät matkaan klo 10. Suuntasimme koilliseen kohti Kaalin kraateria pienempää mutta hyväkuntoista kiertotietä pitkin. Matkalla pistäydyimme Saarenmaan vanhimpiin rakennuksiin lukeutuvassa Püha-kylän Jaakobin kirkossa, joka on rakennettu 1200-luvulla. Ihmeeksemme meille tultiin avaamaan ovi. Saimme tutustua muun muassa barokkialttariin ja vuodelta 1793 peräisin olevaan saarnastuoliin. Kaaliin saapuessamme olimme polkeneet noin 25 km. Kaalin kraateri (kuva jutun lopussa) on syntynyt meteoriitin törmättyä maahan esihistoriallisella ajalla, ja sen valleja on aikoinaan vahvistettu kivimuurein. Itse asiassa alueella on yhdeksän erikokoista kraateria, joista Kaalin kraateri on suurin. Se on halkaisijaltaan 105–110 m ja 16 m syvä, nykyisine reunavalleineen muutaman metrin syvempikin. Kraaterin syntyajan määrittäminen on tuottanut suuria vaikeuksia. Nykyään sen ikänä pidetään 7500 vuotta, mutta asiasta ei ole vieläkään lopullista varmuutta. Kaalissa on myös kaupallisia palveluja, ja saatoimme täyttää paikallisessa ravintolassa energiavarastojamme esimerkiksi seljankalla ja pannukakulla.

Kaalista matka jatkui kohti Kaarman kirkkoa ja maalinnaa. Maalinna ei katsojalleen näyttäydy mitenkään erityisenä nähtävyytenä. Sitä ympäröi pohjoisesta, etelästä ja lounaasta 20–30 m laajuinen notko, joka vaikuttaa muodostaneen nyt jo umpeenkasvaneen vallihaudan. Pohjapiirustukseltaan itse maalinna oli melkein nelikulmainen. Linnoituksen portit olivat vallin koillis- ja luoteisnurkassa. Erilaisten löydösten avulla voidaan maalinnan toimintakausi määrittää 12.–13. vuosisadalle. Kaarman alkujaan 1200-luvun lopulla rakennettuun Pietari-Paavalin kirkkoon tutustuimme varsin pintapuolisesti, sillä mielessä siinteli jo paluu Kuressaareen. Sinne poljettiinkin suorinta tietä toki juoma- ja evästaukoja pitäen. Pyöräilyä kertyi kaikkiaan noin 60 km. Perillä hotellissa odotti sauna ja uinti. Erilaisia hoitojakin oli mahdollisuus varata tuleville päiville. Illalliselle suuntasimme lähimpään sopivalta tuntuvaan ravintolaan. Kokemus ei ollut ihan yhtä hyvä kuin edellisiltana, useat listalla olevat ruoat olivat loppuneet tai niitä oli vain yksi annos. Ravituiksi silti tulimme. Ilta kuitenkin päättyi meidän pöydässämme nauruun, josta ei ollut tulla loppua, kun laskun mukana ojennettiin karamellin sijaan kivi, ja Heikki tokaisi saman tien ”yksi kivi, kiitos”. Taisimme olla jo väsyneitä!  

Toisena pyöräilypäivänä, perjantaina, sää oli aamusta saakka aurinkoinen ja lähes tuuleton. Olimme päättäneet suunnata länteen emme kuitenkaan ihan rannikolle, Kihelkonnaan, saakka, koska tarkoitus oli päästä takaisin majapaikkaan vähän aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Tavoitteeksi otimme parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Kärlan, joka kartalla näytti kohtalaisen suurelta kaupungilta. Leppoisan parin tunnin ajelun ja lyhyiden pysähdysten jälkeen olimme jo Kärlassa, jossa oli aikomus juoda kahvit ja kenties ruokaillakin. Saavuimme kyläkauppaan ja pistäydyimme pikkuostoksilla. Kaupan pihassa tapasimme puheliaan paikallisen herran, joka kyseli ensin, olemmeko Suomesta ja sen jälkeen juttua riitti pitkäksi toviksi. Hän oli paikallista laulujuhlaa organisoiva Ülo Kannisto, joka ehti jossain välissä jopa hakea kotoaan tämän vuoden ohjelmalehtisiä ja toivottaa meidät tervetulleiksi ensi vuoden tilaisuuteen Kuressaareen 20.8. Tässä saimme jo tuntumaa saarenmaalaisten ystävällisyydestä ja kiinnostuksesta meitä kohtaan. Sitten alkoi operaatio ”Kärlan kaupungin metsästys”. Kaupungin piti olla tässä, mutta mitään siihen viittaavaa ei löytynyt mistään ilmansuunnasta. Oli vain koulu, kirkko, muutama virasto ja urheilutalo. Varsinaista asutusta ei juuri ollut…ja paljon kaipaamaamme kahvilaa tai ravintolaa ei tuntunut löytyvän. Tässä vaiheessa jo kiireisimmät ja pidemmälle haluavat päättivät lähteä kiertämään Karujärven. Me muut onnistuimme selvittämään, että urheilutalolla on saatavilla lounasta. Siellä kävivät lounastamassa sekä läheisen koulun oppilaat että virstoissa työskentelevät. Ruokaa oli tarjolla erityisen edulliseen hintaan, mutta kahvia oli mahdoton saada, koska ei ollut kahviaika. Se oli vasta iltapäivällä parin tunnin kuluttua!   

Paluumatka Kärlasta poljettiin hiukan pidempää reittiä. Noin 8 km väli Kärlasta Anjalaan oli pyöräilymatkamme ainoa soratien pätkä, rauhallinen, kuten muutkin tiet. Anjalassa silmiimme osui tuulimylly (kuva), jollaisia Saarenmaalla on ollut entisaikoina paljon. Pihapiirissä kulki nuorimies, jolle Raimo huikkasi ”kahvia?” siinä toivossa, että tuulimyllyssä olisi kahvila. Ei ollut, mutta paikan omistaja kutsui meidät katsomaan tuulimyllyä. Hän oli parhaillaan kunnostamassa sitä ja saattaa joskus tulevaisuudessa avata siihen jonkinlaisen palvelun. Mies oli kuressaarelainen kiinteistövälittäjä, jonka omistukseen paikka oli noin kymmenen vuotta sitten tullut puolivahingossa. Hän oli edelliskesänä rakentanut tontille kesämökin. Saimme kuulla paikan historiaa pitkälle taaksepäin. Perille hotellille saavuimme sen verran ajoissa, että jokaisella oli mahdollisuus viettää muutama tunti haluamallaan tavalla hoitoja saaden, ostoksilla käyden tai piispanlinnaan tutustuen. Piispanlinnan (kuva) alue on koko Kuressaaren maamerkki. Linnan vanhimmat osat on rakennettu jo 1200-luvun loppupuolella, ja sillä on monivaiheinen historia. Se on entisöity varsin perusteellisesti ja on yksi Baltian parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoituksista. Myös pitkän matkan kiertäneet polkijat saapuivat majapaikkaan hyvissä ajoin ehtiäkseen muihin rientoihin, vaikka ajoivat lähes kaksinkertaisen matkan (noin 80 km) meihin nähden. Perjantai-iltana Kuressaaren keskustassa juhlittiin. Kaupungissa oli menossa ruokafestivaali. Tämäniltainen tapahtuma kuului todennäköisesti osaltaan siihen. Kadulle oli tuotu iso määrä heinäpaaleja, lapset temmelsivät heinien seassa. Orkesteri soitti, ihmiset kuuntelivat ja tanssivat. Myös me pysähdyimme hetkeksi seuraamaan menoa, mutta tyydyimme sitten etsimään mukavan ruokapaikan

Olimme sopineet kuljettajan kanssa, että hän vie meidät viimeisenä pyöräilypäivänä Ninasen niemen itäosaan, josta sitten polkisimme takaisin Kuressaareen. Niemellä kävi melkoinen viima ja ensi kertaa matkamme aikana sää tuntui hiukan kolealta, tosin se myöhemmin päivällä muuttui hyvinkin lämpimäksi. Ensimmäistä kertaa jouduttiin myös renkaan paikkauspuuhaan, joka sujui kokeneilta taitajilta rivakasti. Näimme Ninasen niemeltä vastakkaisen niemen Pangan jyrkänteet. Sen sijaan itse Ninasen kalkkikivijyrkänne niemen länsirannikolla jäi katsomatta, samoin kuin sinne pystytetty Estonia-muistomerkki. Niemellä on Tagarannan kalastajakylä, ja siellä toimii myös leirintäalue, joka tosin oli jo syyskuussa kiinni. Lyhyen pyöräilyn jälkeen ”tapasimme” Akan ja Ukon (kuva). Eit ja Taat ovat tuulimyllyistä tehtyjä kansallispukuisia ”isoja nukkeja”. Mustjalan kyläkaupassa oli mahdollisuus täydentää matkamuonaa. Polkiessamme kohti Astetta ihmettelimme jälleen kerran tien varren omenapuita, jotka ovat ikään kuin ”ei kenenkään maalla”. Läheisten talojen asukkaat tulivat taas juttelemaan heti, kun pysähdyimme lepotauolle. Asteessa koitti vihdoin se hetki, jolloin löysimme kahvipaikan. Siellä saattoi paikallisesta kaupasta ostaa kahvia ja pientä purtavaa. Perillä hotellilla totesimme päivän pyöräilysaldoksi suunnilleen 50 km. Lauantai-iltana juhlat Kuressaaren keskustassa jatkuivat. Sinne oli katettu noin 100 m pitkä piknik-pöytä, johon kaupunkilaiset ja lähialueen asukkaat olivat tulleet nauttimaan kauniista syysillasta. Eväitten ohella oli toki mahdollisuus käyttää hyväksi myös kadun varren ravintoloiden palveluita. Me suuntasimme viettämään viimeistä Saarenmaa-iltaamme ravintolaan, jonka kellaritilat ja ruoan olimme jo edellisiltana todenneet erinomaisiksi.

Sunnuntaina oli aamiaisen jälkeen aika hyvästellä Kuressaari. Meille oli varattu liput klo 10.50 lautalle. Kuivastun satamassa tapahtui kuitenkin erikoinen episodi. Ilmeisesti peräkärrymme oli matkalla kasvanut, koska lipuntarkastuksesta selvittyämme ja juuri, kun meidän piti ajaa lautalle, jonkin sortin tarkastaja tuli sanomaan, että peräkärrystämme oli maksettu liian pieni hinta. Siinä ehti jo päästä ilmoille muutama ärräpääkin. Ensin piti maksaa 7,50 € lisää, sitten vielä peräkärryn aisan tutkimisen jälkeen +1,20 €. Lisämaksuthan olivat mitättömän pieniä, mutta myöhästyimme lautasta. No, ei sekään haitannut, koska seuraava tuli jo puolen tunnin kuluttua. 

Meillä oli reilusti aikaa runsaan 130 km matkaan Virtsusta Tallinnaan ja ostosten tekoon Tallinnan satamassa, sillä M/S Superstarin lähtöaika oli vasta klo 16.30. Kilometrit sujuivatkin joutuisasti, mutta Tallinnassa odotti jälleen yllätys. Tallinnan maraton oli parhaillaan käynnissä, ja suuri osa keskustan kaduista oli suljettuina. Mitään opastusta esimerkiksi satamaan aikoville ei ollut, eivätkä liikenteenohjaajat osanneet neuvoa avointa reittiä. Tuntui, että kaikki autot pyörivät ympäriinsä kuka mihinkin päämäärään pyrkien. Meille tilanne oli vielä sikäli hankala, että sellainen ajoneuvoyhdistelmä, jolla matkasimme, ei ole ketterin mahdollinen täyskäännöksissä ja puikkelehtimisessa. Runsas tunti siinä meni, mutta satamaan selvittiin, eivätkä ostoksetkaan jääneet tekemättä. Kotimatka Helsingistä sujui enemmän ja vähemmän unisissa tunnelmissa, kuinkas muuten, mutta Markulta eivät jutut loppuneet. Vitsejä ja hauskoja tositarinoita riitti aina Kurikkaan saakka. Markun omien sanojen mukaan hän muistaa kaikki, mitä ei tarvitse muistaa! Matkan loppupuoli Vaasaan ”sukellettiin” sakenevassa sumussa. Välillä näkyväisyys oli muutaman kymmenen metrin luokkaa, mutta taitava kuljettaja luotsasi meidät turvallisesti kotiin.

Jokunen yleinen havainto pyöräilystä Saarenmaalla:
Tiet ovat loistavassa kunnossa. Liikenne on useimmilla teillä erittäin vähäistä, joten pyöräily on mukavaa ja turvallista.
Mäkiä ei ole, maasto sopii vähemmänkin pyöräilleille.
Luonto on kaunis, mutta erilaiset nähtävyydet ovat melko hajallaan ympäri saarta, joten niitä on hankala bongata useita saman päivän aikana.
Ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja innokkaita keskustelemaan. Suomen kielellä tulee toimeen.
Maaseudulla varsinaisia kyliä on harvassa, yleensä vain yksittäisiä asumuksia. Näin ollen myös kahviloita ja ruokapaikkoja on vähän. Siellä, mistä niitä löytyy, hintataso on edullinen ja ruoka hyvää.

Meidän matkallamme yksi tai kaksi pyöräilypäivää lisää ei olisi ollut pahitteeksi. Lounainen osa, Sõrvenniemi, jäi käymättä. Myös Kuressaaren alueeseen olisi voinut tutustua tarkemmin…ehkä sitten seuraavalla kerralla. Paljon kuitenkin nähtiin ja koettiin.

Jutun kirjoitti omien muistikuviensa ja erinäisten tarkistusten pohjalta Riitta K. Kuvat ovat Jarin kamerasta!

Kiitän mukavasta ja onnistuneesta matkasta kaikkia Teitä: Heikki, Jari, Juhani, Markku, Pekka, Pentti, Pirkko, Raimo T, Reijo, Seppo, Susanna sekä kuljettajamme Raimo H.