Varhain
keskiviikkoaamuna 10.9. lähti Tilausajot J. Virtasen bussi matkustajineen Vaasasta
vetäen perässään kärryä, johon oli pakattu matkalaisten polkupyörät. Laihialta ja Kurikasta nousi mukaan lisää
pyöräilijöitä. Näin oli kaikki 12 polkijaa kasassa kohteenaan Saarenmaan saari
Länsi-Virossa. Aikataulu oli yritetty mitoittaa siten, että olisimme Helsingin
Länsisatamassa hyvissä ajoin ennen Tallinkin M/S Starin lähtöä klo 13.30, mutta
niinpä vain kävi, että runsaan 400 km ajon ja lakisää-teisten pysähdysten
jälkeen aika kävi niukaksi, ehdimme nipin napin laivaan. Käytävä laivan ovelle
tuntui loputtoman pitkältä, kun yritin kantamuksineni hölkätä Raimon T:n pitkien
kävelyaskelten tahdissa. Näin keskellä viikkoa laivassa oli rauhallista. Matka
kesti vain puolisentoista tuntia.
Tallinnasta
ajoimme kiireettömästi läpi luoteisen Viron kohti Virtsun satamaa. Matkalla
saimme jo ensi kerran huomata, että kahvipaikkoja on Viron maaseudulla todella
harvassa. Yksi sellainen sattui kuitenkin löytymään, ja ehdimme sinne juuri
ennen sulkemisaikaa. Taisimme olla suurin asiakasryhmä sinä päivänä. Virtsusta
on lyhyt lauttamatka Kuivastun satamaan Muhun saarelle, jolta on maayhteys
Saarenmaan pääsaarelle. Illan jo hämärtyessä saavuimme Saarenmaan pääkaupunkiin
Kuressaareen. Pentti opasti karttaa oivasti lukien kuljettajaamme Raimo H:ä koti
majapaikkaamme Spa Hotel Rüütliä. Huoneiden jako tapahtui ripeästi ”hauskojen
sattumusten” ryydittämänä. Vaikka oli jo myöhäisilta, pistäydyimme vielä
paikallisessa ravintolassa, jossa useimmat nauttivat herkullisen kalakeiton.
Ensimmäinen
aamu Kuressaaressa valkeni kauniina, hienoinen aamusumu saatteli meidät matkaan
klo 10. Suuntasimme koilliseen kohti Kaalin kraateria pienempää mutta
hyväkuntoista kiertotietä pitkin. Matkalla pistäydyimme Saarenmaan vanhimpiin
rakennuksiin lukeutuvassa Püha-kylän Jaakobin kirkossa, joka on rakennettu
1200-luvulla. Ihmeeksemme meille tultiin avaamaan ovi. Saimme tutustua muun
muassa barokkialttariin ja vuodelta 1793 peräisin olevaan saarnastuoliin. Kaaliin
saapuessamme olimme polkeneet noin 25 km. Kaalin kraateri (kuva jutun lopussa) on
syntynyt
meteoriitin törmättyä maahan esihistoriallisella
ajalla, ja sen valleja on aikoinaan vahvistettu kivimuurein. Itse asiassa
alueella on yhdeksän erikokoista kraateria, joista Kaalin kraateri on suurin. Se
on halkaisijaltaan 105–110 m ja 16 m syvä, nykyisine reunavalleineen muutaman
metrin syvempikin. Kraaterin syntyajan määrittäminen on tuottanut suuria
vaikeuksia. Nykyään sen ikänä pidetään 7500 vuotta, mutta asiasta ei ole
vieläkään lopullista varmuutta. Kaalissa on myös kaupallisia palveluja, ja
saatoimme täyttää paikallisessa ravintolassa energiavarastojamme esimerkiksi
seljankalla ja pannukakulla.
Kaalista
matka jatkui kohti Kaarman kirkkoa ja maalinnaa. Maalinna ei katsojalleen
näyttäydy mitenkään erityisenä nähtävyytenä. Sitä ympäröi pohjoisesta, etelästä
ja lounaasta 20–30 m laajuinen notko, joka vaikuttaa muodostaneen nyt jo
umpeenkasvaneen vallihaudan. Pohjapiirustukseltaan itse maalinna oli melkein
nelikulmainen. Linnoituksen portit olivat vallin koillis- ja
luoteisnurkassa. Erilaisten löydösten avulla voidaan maalinnan
toimintakausi määrittää 12.–13. vuosisadalle. Kaarman alkujaan 1200-luvun lopulla rakennettuun Pietari-Paavalin
kirkkoon tutustuimme varsin pintapuolisesti, sillä mielessä siinteli jo paluu
Kuressaareen. Sinne poljettiinkin suorinta tietä toki juoma- ja evästaukoja
pitäen. Pyöräilyä kertyi kaikkiaan noin 60 km. Perillä hotellissa odotti sauna
ja uinti. Erilaisia hoitojakin oli mahdollisuus varata tuleville päiville. Illalliselle
suuntasimme lähimpään sopivalta tuntuvaan ravintolaan. Kokemus ei ollut ihan
yhtä hyvä kuin edellisiltana, useat listalla olevat ruoat olivat loppuneet tai
niitä oli vain yksi annos. Ravituiksi silti tulimme. Ilta kuitenkin päättyi
meidän pöydässämme nauruun, josta ei ollut tulla loppua, kun laskun mukana ojennettiin
karamellin sijaan kivi, ja Heikki tokaisi saman tien ”yksi kivi, kiitos”.
Taisimme olla jo väsyneitä!
Toisena
pyöräilypäivänä, perjantaina, sää oli aamusta saakka aurinkoinen ja lähes
tuuleton. Olimme päättäneet suunnata länteen emme kuitenkaan ihan rannikolle,
Kihelkonnaan, saakka, koska tarkoitus oli päästä takaisin majapaikkaan vähän
aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Tavoitteeksi otimme parinkymmenen
kilometrin päässä sijaitsevan Kärlan, joka kartalla näytti kohtalaisen suurelta
kaupungilta. Leppoisan parin tunnin ajelun ja lyhyiden pysähdysten jälkeen
olimme jo Kärlassa, jossa oli aikomus juoda kahvit ja kenties ruokaillakin. Saavuimme
kyläkauppaan ja pistäydyimme pikkuostoksilla. Kaupan pihassa tapasimme puheliaan
paikallisen herran, joka kyseli ensin, olemmeko Suomesta ja sen jälkeen juttua
riitti pitkäksi toviksi. Hän oli paikallista laulujuhlaa organisoiva Ülo
Kannisto, joka ehti jossain välissä jopa hakea kotoaan tämän vuoden
ohjelmalehtisiä ja toivottaa meidät tervetulleiksi ensi vuoden tilaisuuteen
Kuressaareen 20.8. Tässä saimme jo tuntumaa saarenmaalaisten
ystävällisyydestä ja kiinnostuksesta meitä kohtaan. Sitten alkoi operaatio ”Kärlan
kaupungin metsästys”. Kaupungin piti olla tässä, mutta mitään siihen viittaavaa
ei löytynyt mistään ilmansuunnasta. Oli vain koulu, kirkko, muutama virasto ja
urheilutalo. Varsinaista asutusta ei juuri ollut…ja paljon kaipaamaamme
kahvilaa tai ravintolaa ei tuntunut löytyvän. Tässä vaiheessa jo kiireisimmät
ja pidemmälle haluavat päättivät lähteä kiertämään Karujärven. Me muut
onnistuimme selvittämään, että urheilutalolla on saatavilla lounasta. Siellä
kävivät lounastamassa sekä läheisen koulun oppilaat että virstoissa
työskentelevät. Ruokaa oli tarjolla erityisen edulliseen hintaan, mutta kahvia
oli mahdoton saada, koska ei ollut kahviaika. Se oli vasta iltapäivällä parin
tunnin kuluttua!
Paluumatka
Kärlasta poljettiin hiukan pidempää reittiä. Noin 8 km väli Kärlasta Anjalaan
oli pyöräilymatkamme ainoa soratien pätkä, rauhallinen, kuten muutkin tiet. Anjalassa
silmiimme osui tuulimylly (kuva), jollaisia Saarenmaalla on ollut entisaikoina
paljon. Pihapiirissä kulki nuorimies, jolle Raimo huikkasi ”kahvia?” siinä
toivossa, että tuulimyllyssä olisi kahvila. Ei ollut, mutta paikan omistaja
kutsui meidät katsomaan tuulimyllyä. Hän oli parhaillaan kunnostamassa sitä ja
saattaa joskus tulevaisuudessa avata siihen jonkinlaisen palvelun. Mies oli
kuressaarelainen kiinteistövälittäjä, jonka omistukseen paikka oli noin
kymmenen vuotta sitten tullut puolivahingossa. Hän oli edelliskesänä rakentanut
tontille kesämökin. Saimme kuulla paikan historiaa pitkälle taaksepäin. Perille
hotellille saavuimme sen verran ajoissa, että jokaisella oli mahdollisuus
viettää muutama tunti haluamallaan tavalla hoitoja saaden, ostoksilla käyden
tai piispanlinnaan tutustuen. Piispanlinnan (kuva) alue on koko Kuressaaren
maamerkki. Linnan vanhimmat osat on rakennettu jo 1200-luvun loppupuolella, ja
sillä on monivaiheinen historia. Se on entisöity varsin perusteellisesti ja on
yksi Baltian parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoituksista. Myös pitkän
matkan kiertäneet polkijat saapuivat majapaikkaan hyvissä ajoin ehtiäkseen
muihin rientoihin, vaikka ajoivat lähes kaksinkertaisen matkan (noin 80 km) meihin
nähden. Perjantai-iltana Kuressaaren keskustassa juhlittiin. Kaupungissa oli
menossa ruokafestivaali. Tämäniltainen tapahtuma kuului todennäköisesti
osaltaan siihen. Kadulle oli tuotu iso määrä heinäpaaleja, lapset temmelsivät
heinien seassa. Orkesteri soitti, ihmiset kuuntelivat ja tanssivat. Myös me
pysähdyimme hetkeksi seuraamaan menoa, mutta tyydyimme sitten etsimään mukavan
ruokapaikan
Olimme
sopineet kuljettajan kanssa, että hän vie meidät viimeisenä pyöräilypäivänä
Ninasen niemen itäosaan, josta sitten polkisimme takaisin Kuressaareen. Niemellä
kävi melkoinen viima ja ensi kertaa matkamme aikana sää tuntui hiukan kolealta,
tosin se myöhemmin päivällä muuttui hyvinkin lämpimäksi. Ensimmäistä kertaa
jouduttiin myös renkaan paikkauspuuhaan, joka sujui kokeneilta taitajilta
rivakasti. Näimme Ninasen niemeltä vastakkaisen niemen Pangan jyrkänteet. Sen
sijaan itse Ninasen kalkkikivijyrkänne niemen länsirannikolla jäi katsomatta,
samoin kuin sinne pystytetty Estonia-muistomerkki. Niemellä on Tagarannan
kalastajakylä, ja siellä toimii myös leirintäalue, joka tosin oli jo syyskuussa
kiinni. Lyhyen pyöräilyn jälkeen ”tapasimme” Akan ja Ukon (kuva). Eit ja Taat
ovat tuulimyllyistä tehtyjä kansallispukuisia ”isoja nukkeja”. Mustjalan
kyläkaupassa oli mahdollisuus täydentää matkamuonaa. Polkiessamme kohti Astetta
ihmettelimme jälleen kerran tien varren omenapuita, jotka ovat ikään kuin ”ei
kenenkään maalla”. Läheisten talojen asukkaat tulivat taas juttelemaan heti, kun
pysähdyimme lepotauolle. Asteessa koitti vihdoin se hetki, jolloin löysimme
kahvipaikan. Siellä saattoi paikallisesta kaupasta ostaa kahvia ja pientä
purtavaa. Perillä hotellilla totesimme päivän pyöräilysaldoksi suunnilleen 50
km. Lauantai-iltana juhlat Kuressaaren keskustassa jatkuivat. Sinne oli katettu
noin 100 m pitkä piknik-pöytä, johon kaupunkilaiset ja lähialueen asukkaat
olivat tulleet nauttimaan kauniista syysillasta. Eväitten ohella oli toki
mahdollisuus käyttää hyväksi myös kadun varren ravintoloiden palveluita. Me suuntasimme
viettämään viimeistä Saarenmaa-iltaamme ravintolaan, jonka kellaritilat ja ruoan
olimme jo edellisiltana todenneet erinomaisiksi.
Sunnuntaina oli aamiaisen jälkeen aika hyvästellä Kuressaari. Meille oli varattu liput klo 10.50 lautalle. Kuivastun satamassa tapahtui kuitenkin erikoinen episodi. Ilmeisesti peräkärrymme oli matkalla kasvanut, koska lipuntarkastuksesta selvittyämme ja juuri, kun meidän piti ajaa lautalle, jonkin sortin tarkastaja tuli sanomaan, että peräkärrystämme oli maksettu liian pieni hinta. Siinä ehti jo päästä ilmoille muutama ärräpääkin. Ensin piti maksaa 7,50 € lisää, sitten vielä peräkärryn aisan tutkimisen jälkeen +1,20 €. Lisämaksuthan olivat mitättömän pieniä, mutta myöhästyimme lautasta. No, ei sekään haitannut, koska seuraava tuli jo puolen tunnin kuluttua.
Meillä oli reilusti aikaa runsaan 130 km matkaan Virtsusta Tallinnaan ja ostosten tekoon Tallinnan satamassa, sillä M/S Superstarin lähtöaika oli vasta klo 16.30. Kilometrit sujuivatkin joutuisasti, mutta Tallinnassa odotti jälleen yllätys. Tallinnan maraton oli parhaillaan käynnissä, ja suuri osa keskustan kaduista oli suljettuina. Mitään opastusta esimerkiksi satamaan aikoville ei ollut, eivätkä liikenteenohjaajat osanneet neuvoa avointa reittiä. Tuntui, että kaikki autot pyörivät ympäriinsä kuka mihinkin päämäärään pyrkien. Meille tilanne oli vielä sikäli hankala, että sellainen ajoneuvoyhdistelmä, jolla matkasimme, ei ole ketterin mahdollinen täyskäännöksissä ja puikkelehtimisessa. Runsas tunti siinä meni, mutta satamaan selvittiin, eivätkä ostoksetkaan jääneet tekemättä. Kotimatka Helsingistä sujui enemmän ja vähemmän unisissa tunnelmissa, kuinkas muuten, mutta Markulta eivät jutut loppuneet. Vitsejä ja hauskoja tositarinoita riitti aina Kurikkaan saakka. Markun omien sanojen mukaan hän muistaa kaikki, mitä ei tarvitse muistaa! Matkan loppupuoli Vaasaan ”sukellettiin” sakenevassa sumussa. Välillä näkyväisyys oli muutaman kymmenen metrin luokkaa, mutta taitava kuljettaja luotsasi meidät turvallisesti kotiin.
Jokunen yleinen havainto pyöräilystä Saarenmaalla:
Tiet ovat loistavassa kunnossa. Liikenne on useimmilla teillä erittäin vähäistä, joten pyöräily on mukavaa ja turvallista.
Mäkiä ei ole, maasto sopii vähemmänkin pyöräilleille.
Luonto on kaunis, mutta erilaiset nähtävyydet ovat melko hajallaan ympäri saarta, joten niitä on hankala bongata useita saman päivän aikana.
Ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja innokkaita keskustelemaan. Suomen kielellä tulee toimeen.
Maaseudulla varsinaisia kyliä on harvassa, yleensä vain yksittäisiä asumuksia. Näin ollen myös kahviloita ja ruokapaikkoja on vähän. Siellä, mistä niitä löytyy, hintataso on edullinen ja ruoka hyvää.
Sunnuntaina oli aamiaisen jälkeen aika hyvästellä Kuressaari. Meille oli varattu liput klo 10.50 lautalle. Kuivastun satamassa tapahtui kuitenkin erikoinen episodi. Ilmeisesti peräkärrymme oli matkalla kasvanut, koska lipuntarkastuksesta selvittyämme ja juuri, kun meidän piti ajaa lautalle, jonkin sortin tarkastaja tuli sanomaan, että peräkärrystämme oli maksettu liian pieni hinta. Siinä ehti jo päästä ilmoille muutama ärräpääkin. Ensin piti maksaa 7,50 € lisää, sitten vielä peräkärryn aisan tutkimisen jälkeen +1,20 €. Lisämaksuthan olivat mitättömän pieniä, mutta myöhästyimme lautasta. No, ei sekään haitannut, koska seuraava tuli jo puolen tunnin kuluttua.
Meillä oli reilusti aikaa runsaan 130 km matkaan Virtsusta Tallinnaan ja ostosten tekoon Tallinnan satamassa, sillä M/S Superstarin lähtöaika oli vasta klo 16.30. Kilometrit sujuivatkin joutuisasti, mutta Tallinnassa odotti jälleen yllätys. Tallinnan maraton oli parhaillaan käynnissä, ja suuri osa keskustan kaduista oli suljettuina. Mitään opastusta esimerkiksi satamaan aikoville ei ollut, eivätkä liikenteenohjaajat osanneet neuvoa avointa reittiä. Tuntui, että kaikki autot pyörivät ympäriinsä kuka mihinkin päämäärään pyrkien. Meille tilanne oli vielä sikäli hankala, että sellainen ajoneuvoyhdistelmä, jolla matkasimme, ei ole ketterin mahdollinen täyskäännöksissä ja puikkelehtimisessa. Runsas tunti siinä meni, mutta satamaan selvittiin, eivätkä ostoksetkaan jääneet tekemättä. Kotimatka Helsingistä sujui enemmän ja vähemmän unisissa tunnelmissa, kuinkas muuten, mutta Markulta eivät jutut loppuneet. Vitsejä ja hauskoja tositarinoita riitti aina Kurikkaan saakka. Markun omien sanojen mukaan hän muistaa kaikki, mitä ei tarvitse muistaa! Matkan loppupuoli Vaasaan ”sukellettiin” sakenevassa sumussa. Välillä näkyväisyys oli muutaman kymmenen metrin luokkaa, mutta taitava kuljettaja luotsasi meidät turvallisesti kotiin.
Jokunen yleinen havainto pyöräilystä Saarenmaalla:
Tiet ovat loistavassa kunnossa. Liikenne on useimmilla teillä erittäin vähäistä, joten pyöräily on mukavaa ja turvallista.
Mäkiä ei ole, maasto sopii vähemmänkin pyöräilleille.
Luonto on kaunis, mutta erilaiset nähtävyydet ovat melko hajallaan ympäri saarta, joten niitä on hankala bongata useita saman päivän aikana.
Ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja innokkaita keskustelemaan. Suomen kielellä tulee toimeen.
Maaseudulla varsinaisia kyliä on harvassa, yleensä vain yksittäisiä asumuksia. Näin ollen myös kahviloita ja ruokapaikkoja on vähän. Siellä, mistä niitä löytyy, hintataso on edullinen ja ruoka hyvää.
Meidän
matkallamme yksi tai kaksi pyöräilypäivää lisää ei olisi ollut pahitteeksi.
Lounainen osa, Sõrvenniemi, jäi käymättä.
Myös Kuressaaren alueeseen olisi voinut tutustua tarkemmin…ehkä sitten
seuraavalla kerralla. Paljon kuitenkin nähtiin ja koettiin.
Jutun kirjoitti omien muistikuviensa ja erinäisten
tarkistusten pohjalta Riitta K. Kuvat ovat Jarin kamerasta!
Kiitän mukavasta ja onnistuneesta matkasta kaikkia
Teitä: Heikki, Jari, Juhani, Markku, Pekka, Pentti, Pirkko, Raimo T, Reijo,
Seppo, Susanna sekä kuljettajamme Raimo H.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti