Loppukiri alkaa.
Pikkuhiljaa rupeavat nämä blogijutut olemaan osaltani kirjoitetut. Ehkä se saa jonkun kiljaisemaan riemusta - vihdoinkin! 
Toisaalta, eihän näitä jorinoitani ole kenenkään ollut pakko lukea.
Kaikki loppuu aikanaan - armonsa ei milloinkaan, sanoo virrentekijä (jostain vain pälkähti tuo runomitta mieleen).
***
Muutaman viikon päästä on siis jonkun muun huki pistää ajatuksiaan tälle foorumille, mutta niin kauan kuin oma vuoroni kestää, hoitelen hommaa.
***
Tästä alkaa jatkokertomus: 

Ensimmäinen osa.

Junassa on hauska matkustaa.
Kun VR tarjosi jokin aika sitten veturilaisille puoli-ilmaisen junamatkan Hämeenlinnasta Rovaniemelle, tartuin syöttiin ja nousin yhdeksäksi tunniksi raiteille. Nautin hienosta kyydistä ja 
 - silloin, kun ehdin ulos vilkuilla - kauniista suomalaisista maisemista. Sekin oli mukavaa, kun ei tarvinnut puristaa rattia, kukaan ei roikkunut takapuskurissa eikä tarvinnut kauhistella harakiriohituksia.
***
Ennen vanhaan, "kun kaikki oli vielä hyvin", junamatkalle varustauduttiin kunnon kananmunavoileivillä. Joskus oli leivän päällä jopa lauantaimakkarasiivu. Ja ilman muuta villasukkaan laitettu maitopullo kuului eväsreppuun. Ai että, tulee ihan vesi 
kielelle - ja evääthän kaivettiin ja rapisteltiin voipaperista esiin heti 
alkumatkasta.
***
Nykyään, kun ollaan niin urbaaneja, niin urbaaneja, ei tule kuuloonkaan, että kukaan ilkeäisi ottaa junassa munaleipänsä esiin, puhumattakaan, että joku rupeaisi ryystämään villasukkapullosta rasvaista (4%) lehemänmaitua. Eihännyttoki - sakothan siitä tulisi!
Viereisessä penkissä matkustava pukuherrakin aifoon kuutosensa kanssa häiriintyisi ja tablettinsakin kauhusta hyytyisi. Jo pelkästään vaunuosastoon lehahtava munien haju pökerryttäisi kanssamatkustajat, vaikka 2000 luvun munat eivät miltään haisekaan (ennen ne sentään haisivat siltä, miltä munien kuuluukin haista).
***
Kun omia eväitä ei tunnetuista syistä voinut matkaan ottaa, ei auttanut kuin mennä restauranttivaunuun - jo ennen Tamperetta.
Kuinka ollakaan, törmäsin ravintolavaunun sämpyläjonossa herraan, joka tunnisti minut. Oli vieraillut Häjyjen nettisivuilla, kiinnostunut asioistamme ja löytänyt jostain Movescountista tai 
naamakirjastasta pärstäni. Pika pikaa selvisi, että saman alan 
immeisiä ollaan. Tapaamani herrasmies oli erään suomalaisen liikuntajärjestön puheenjohtaja.
***
Istuimme sämpylöinemme samaan pöytään - ja niinpä siinä taisi koko matka mennä jutustellessa. Hyvät olivat VR:n trahteerit, vaikka eivät ne tietenkään omia eväitä korvanneet, mutta menettelivät ja kahvikin oli juotavaa...
Ennen Rovaniemeä tuli suurinpiirtein kaikki maailman asiat puiduiksi ja matkakumppanini edesottamukset läpikäydyksi
- Mielenkiintoinen tuttavuus.
***
Ei ollut mikään turha jätkä.
Tapaamani herrasmies, olkoon hänen nimensä Leo, (nimi muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi) toimii nykyisin kauppiasyritäjänä. Se saattoi osaltaan myös helpottaa tutustumistamme (joka härillä kyntää, se häristä puhuu). Jo ennen Rovaniemeä tiesin Leon elämästä "kaiken". Sain tietää mm., että jo opiskeluajoistaan lähtien 
hän on koko ajan toiminut jonkin yhdistyksen puheenjohtajana.
***
Leo oli hyvä kertoja, hän puhui ja puhui.
En ehkä aivan kaikkea muista, mutta kerron sen, mitä hänen puheistaan on mieleeni jäänyt.
***
Nuoruus, opiskelu sisäoppilaitoksessa.
Leo oli päässyt ensi yrittämällä tunnettuun ja arvostettuun sisäoppilaitokseen. Yllätyksekseen hänet oli jo toisena opiskeluvuotena valittu oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Hän kertoi, että yhdistystoiminnan aakkoset tulivat käsitellyiksi ja ensimmäiset mokat koetuiksi jo opiskelujen alkutaipaleella. Leo oli vahvasti sitä mieltä, että hyvä niin!
Valmistuttuaan hänet oli valittu ammattikuntansa maakunnallisen yhdistyksen puheenjohtajaksi, mikä oli sitten "poikinut" useita johtokuntapaikkoja ja valtakunnallisiakin luottamustehtäviä.
Opettavaista aikaa oli ollut sekin ja kymmenien kokouksien 
vetäminen oli tuonut lisää varmuutta ja itseluottamusta.
***
Aikuisuus, työtä vuorotta.
Suuryrityksen palveluksessa.
Leon työura on kaksijakoinen. Aluksi pitkään toisen palveluksessa, sen jälkeen yrittäjänä, nyt jo 15 vuotta kauppiasyrittäjyyttä takana.
Palkkatyö (koko ajan budjetti- ja tulosvastuu) oli ollut valtakunnallisessa suuryrityksessä, sen maakunnallisessa myyntikonttorissa. Aluksi Leo oli ollut osaston myyntipäällikkönä, sitten koko konttorin markkinointipäällikkönä ja lopuksi konttorin johtajana. Alaisia koko aja kymmeniä, parhaimmillaan satakunta.
Työ oli ollut ihmisten ja asioiden johtamista, asiakassuhteiden hoitamista ja uusien kumppaneiden hakemista, markkinoinnin ja talouden suunnittelua, jatkuvaa matkustamista ja palaverointia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tie maakunnasta Helsingin pääkonttoriin ja takaisin, oli lähes jokaviikkoisten käyntien ansiosta  tullut tutuksi.
***
Työpaineet ja vaatimukset olivat olleet kovia ja stressaavia, mutta 
Leo oli pitänyt työstään - ja antanut sille kaikkensa. Hän oli opetellut ja oppinut kestämään paineet hyvin.
Pitkään jatkunut nousujohteinen ura oli ollut varsinainen 
korkeakoulu myös yhdistystoimintaan - niin kuin yrittäjyyteenkin.
Kun joka päivä tekee erilaisten ihmisten kanssa työtä, oppii ymmärtämään, että emme kaikki ajattele samalla tavalla - ja, että voi olla useita tapoja päästä hyvään lopputulokseen. Tarvitaan kykyä tehdä kompromisseja.
***
Erikoisesti Leo painotti, että asiat tulee keskustella porukalla ja sitten, kun yhteinen kanta on löytynyt, tehdään päätökset, joiden mukaan edetään - ja kaikkien suunta on sama. Joskus voi tulla eteen tilanne, että tehtyä päätöstä joudutaan tarkastelemaan 
uudelleen ja saatetaan joutua muuttamaan jo kerran tehtyä päätöstä. Porukka päättää, porukka peruu ja porukka tekee uuden päätöksen.
***
Yhdistys on jäseniä varten, jäsenten sana on laki.
Enemmän kuin kerran, Leo puhui väkevästi, että yrityksen tärkein voimavara on asiakas - henkilöstöä unohtamatta - ja 
yhdistyksen tärkein voimavara on jäsenistö. Yhdistyksen johdon 
täytyy kaikissa tilanteissa ymmärtää se - unissaankin.
Jäsen on kuningas!
***
Yhdistysterveisin
Eero, bloggari vielä hetken aikaa.

Jatkokertomuksen toinen osa ilmestyy jonkin päivän ja muutaman juoksulenkin kuluttua.