sunnuntai 11. tammikuuta 2015

TULIHAN SE SIELTÄ


Vuoden vaihtuessa kuvittelin aloittavani Eeron aktiivisesti viitoittamalla tiellä bloggaamisen päivittelemällä sitä, että en tehnyt mitään uuden vuoden lupausta. Tekniset ongelmat pitivät minut kuitenkin Pj-blogista ulkona.

Loppiaisena kuvittelin taas aloittavani Pj-blogin ja kirjoittavani, miten mukavalta tuntuu, kun lukuisat pyhät ja pätkäviikot ovat vihdoin ohi ja alkaa tasainen ja helpommin suunniteltava arki, mutta vieläkään en päässyt blogin kanssa yhteisymmärrykseen.

Ehkä noilla kahdella viivästyksellä oli oma tarkoituksensa. Eilen tapahtui sellainen säväyttävä keskustelu, jonka jälkeen tuli heureka-elämys ja kristallin kirkas kuva siitä, että tässä on nyt ensimmäinen aiheeni. Hyvä sellainen! Ja nyt kun vihdoin pääsin tämän blogi-vehkeen kanssa ystävyys- ja yhteistyösopimukseen, niin kerronpa muillekin tuosta eilisestä.

Olin edustamani matkatoimiston kanssa Seinäjoen kaupunginteatterilla pitämässä asiakastilaisuutta muutaman yhteistyökumppanin kanssa. Ensimmäinen juttusilleni tullut herra tuli kysymään tarjousta Budapestin maratonille lokakuussa ja mielihyvin lupasin hänelle sellaisen tehdä. Tilaisuuden päätteeksi hän kysäisi ohimennen, että eikö niin, että tulet itse mukaan ja juokset myös, jos saadaan porukka kasaan ja matka toteutumaan. Mikään itsesensuuri tai muukaan suodatin ei ehtinyt päälle ennenkuin huomasin sanoneeni kyllä. Vähän samalla tavalla kävi ensimmäisen maratonin kanssa vuonna 2008.

Lähdin tilaisuuden jälkeen hiihtelemään Joupiskalle ja hiihtäessä tajusin, että tässähän se tuli, uuden vuoden lupaus, maraton Budapestissä 11.10.2015. Selkeä, konkreettinen ja puolijulkinen lupaus, josta ei kehtaa lipsua ilman todella painavaa syytä. Tuli oikeastaan melkein helpottunut olo. Olin päättänyt jotain, enkä ainakaan vielä tänään ole sitä katunut... no äsken lenkillä -15 sateen kirpeässä tuulessa lipsutellessa ehkä hieman epäilin juoksemisen mielekkyyttä, mutta eiköhän tuokin tuosta ala sujua, kun laitan nastatilauksen Timolle ja vaihdan silloin tällöin hiihtolenkin juoksulenkkiin.

Hyvää alkaneen vuoden jatkoa teille kaikille - lupauksilla tai ilman!

t. pj-Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti