Kotisivujen avoin keskustelupalsta

Hyvät Häjyt.- Sana on vapaa - tervetuloa avoimelle keskustelupalstalle!


Palsta on kaikille avoin. Tänne voi kirjoittaa ja täällä kommentoida mitä asiaa tahansa eikä kirjoituksen tarvitse liittyä lainkaan Häjyjen puheenjohtajan tai SAULin yhteyshenkilön kirjoituksiin.

***

Keskustelupalsta korvaa ns. vieraskirjan. Palstalle pääsyyn ei tarvita salasanoja, ei käyttäjätunnuksia eikä se edellytä "nörttiyttä". Riittää, kun osaa pistää ajatuksiaan näkyville.

***

Ei muuta kuin ottamaan kantaa - mihin asiaan tahansa. Jos joku ei halua kirjoittaa omalla nimellään, voi käyttää nimimerkkiä, tai esiintyä anonyyminä, kunhan muistaa hyvät tavat ja kultaisen säännön:

"Älä kirjoita sellaista, mitä et voi sanoa myös kasvotusten."

***

Palstalle pääsyä on nyt helpotettu siten, että kotisivujen seura-osiossa on suora linkki, jota klikkaamalla pääset suoraan tähän kirjoitukseen.

***

Ohessa selkeät käyttöohjeet muistin virkistämiseksi

Blogin jokaisen kirjoituksen perässä löytyy osio, jossa lukee teksti ”Ei kommentteja” tai vaihtoehtoisesti kommenttien lukumäärä mikäli kyseiseen kirjoitukseen on tullut jo kommentteja. Molemmissa tapauksissa klikkaamalla avautuu kommentin kirjoittamismahdollisuus.

Kun kommentin kirjoittamisruutu aukeaa, ”kommentti nimellä” osiosta voi valita haluatko kirjoittaa omalla nimellä (Nimi/URL osoite) vai anonyymisti (Nimetön). Omalla nimellä tai nimimerkillä kirjoittaessa URL osoitteen voi halutessaan jättää tyhjäksi.

Huom!

Kirjoitusten aihealueet voivat siis olla mistä tahansa.

Kommentointiterveisin

Eero, pj 2013-2014

Ikkelän kautta...
Ainakin Suupohjan seudulla tiedetään, mitä Ikkelän kautta tarkoittaa.
Tiedoksi muillekin: Se tarkoittaa, että juttu kerrotaan mahdollisimman pitkän kaavan ja monen mutkan kautta - ja niin, että osa kuuntelijoista tai lukijoista väsähtää kesken kaiken. Mutta, jotka jaksavat sinnitellä mukana, saavat varmasti perusteellisen selvityksen esillä olevasta asiasta - historioineen ja taustoineen.
Tässä - nyt jatkuvassa jatkokertomuksessa -  on kuljettu ja kuljetaan koko ajan Ikkelän kautta. Sinnitelköön mukana, ken haluaa.
*** 
Tarinan kolmas osa,
jossa Leo kertoo 25 vuotiaasta liikuntaseurasta ja seuran puheenjohtajuudesta ym. (ensimmäinen osa 6.10., toinen osa 11.10, kolmas 18.10, neljäs osa tulossa)

Miten päädyin seuran puheenjohtajaksi?
"Olin kovin otettu, kun minua pyydettiin asettumaan ehdolle puheenjohtajavaaliin. Koin ehdokkuuden kunnia-asiaksi.Tiesin seuran olevan korkeassa kurssissa. Liikuntaväen lisäksi arvostusta tuli monesta suunnasta. Jäseniä seurassa oli jo silloin lähes paljon (nyt paljon), toiminta pyöri hyvin ja talous oli kunnossa eikä sponsoreistakaan ollut pulaa. Puheenjohtajuus tuntui houkuttelevalta. 
*** 
Puheenjohtajavaali.
Kun sitten seuran syyskokouksessa päästiin kohtaan, "puheenjohtajan valinta", yllätys oli aikamoinen, kun hyviä ehdokkaita ilmestyi useita. Vaalipuheita pidettiin ja omia ehdokkaita kehuttiin. Kokousporukka oli fiksua eikä vastapuolen ehdokkaitakaan pistetty ihan alta lipan. Keskustelu oli kovaa, mutta rakentavaa, sivistynyttä ja siistiä.  
Kun kaikki ehdokkaat halusivat mitata kannatuksensa, puheenjohtajasta tietenkin äänestetttiin. Vaalitapa oli enemmistövaali. Täytyy myöntää, että vähän jännitti, kuinka käy. Lopputulos oli kuitenkin selvä. Voitin vaalin kirkkaasti. Sain lämpimät onnittelut hävinneiltä ja aplodit hurraavalta kokousväeltä. Kokouksen puheenjohtaja nuiji asian pöytään Virolaisen Jussin sanoilla: "Kansa on puhunut, pulinat pois - ja nyt kaikki yhdessä eteenpäin!"
***
Innolla matkaan.
Kiitin luottamuksesta ja lupasin hoitaa pestini niin hyvin kuin mahdollista. Samalla palautin mieliin,  että puheenjohtajakokemukseni on muilta aloilta. Korostin, että urheiluseuran vetäminen on minulle uusi juttu ja vaatii itseltäni aktiivista asioihin perehtymistä sekä uuden opettelua. 
Toivoin saavani jäseniltä ja seuran hallitukselta kaiken tuen - myös valintakokouksen jälkeen. Varoitttelin, että tulen tekemään tyhmiä kysymyksiä ja saatan vaivata väkeä - joidenkin mielestä - turhillakin asioilla.
***
Uusi hallitus järjestäytyy.
Kun kokouksessa valittiin puheenjohtajan lisäksi seuran hallitukseen neljä uutta jäsentä, yli puolet seuran vastuuhenkilöistä vaihtui. Kaikki tapahtui kuitenkin hallitusti, kukaan ei vetänyt hernettä 
nenäänsä. Kenellekään ei jäänyt mitään hampaankoloon eikä kukaan uhannut piilotella luurankoja kaappiinsa.
Syyskokouksen jälkeen hallitus piti järjestäytymiskokouksensa, valitsi keskuudestaan 
varapuheenjohtajan ja sopi hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden vastuualueet. - Ja siitä se lähti!
*** 
Alkutaival, ensimmäiset 10 kuukautta.
Kaikki sujui mukavasti. Erilaisia tapahtumia ja tempauksia riitti. Uuttakin kehitettiin. Seuraa markkinoitiin innolla. Löydettiin uusia yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Väki liikkui. Saatiin myönteistä julkisuutta. Oltiin esillä niin perinteisessä mediassa (lehdet, radio, TV) kuin sähköisissäkin välineissä. Mentiin mukaan Facebookiin ja internetin erilaisiin kestävyysliikutaryhmiin. Ehostettiin kotisivuja. Parannettiin viestintää. Hallitus toimi jämäkästi. Jäsenistö oli tyytyväinen. Uutta porukkaa liittyi remmiin harva se viikko. 
Itse koetin olla aktiivinen ja kirjoittelin tämän tästä jäsenille sähköpostiviestejä. 
Kotisivuillamme oli seurasta juttuja useita kertoja kuukaudessa. Myös kommenttipalsta oli ahkerassa käytössä.
Kiinnostus seuran toimintaan oli kova. Sain vastailla päivittäin ihmisten kyselyihin. Monta kertaa jouduin kysymään muilta hallituksen jäseniltä, miten tuohon kysymykseen vastataan. Kuinka jokin 
- jäsenenen hankalaksi kokema - probleema saadaan kuntoon? Onko se ja se asia hoidossa? Ovatko jäsenmaksuasiat ja jäsenrekisterit kunnossa? Puuttuuko jonkun sähköpostiosoite vielä jäsentiedoista? 
Onko tapahtumiin saatu osallistujia ja tarpeeksi toimitsijoita? Riittävätkö rahat kaikkiin menoihin? Jne. jne. 
***
Seuran entiset puuhaihmiset, puheenjohtajat ja muut silmäätekevät lähettivät runsaasti opastavaa ja kannustavaa postia. Olivat hengessä mukana, mutta eivät määräilleet eivätkä sekaantuneet asioihin. 
Antoivat työrauhan (en olisi kyllä yhtään pannut pahakseni, vaikka olisivat enemmänkin pitäneet yhteyttä).
***
Ensimmäisen vuoden viimeiset kuukaudet.
Täytyy myöntää, että alun vauhti oli ollut aika kova - ehkä oli edetty joissakin asioissa liiankin nopeaan.
Vaikka suoranaisia moitteita ei kuulunut, aloin aistia, että ihan kaikki eivät hyväksy "uudenlaista menoa". Miksi pitää uudistua? Eikö nykyinen malli riitä? Aina on tähän asti tehty näin -ja hyvin on mennyt. Turhaa hössötystä kaikenmailman uudet netit ja muut somet - kyllä ihmiset juosta ja liikkua osaavat ilman sähköpostiakin!
***
Ennen kuin ensimmäinen puheenjohtajavuoteni oli tullut päätökseen, sain kuulla, kokea ja nähdä myös, miten mitättömistä ja vähäisistä jutuista voidaan saada aikaan kinaa, toraa, eripuraa ja kuinka ihmisten mielet voidaan pahoittaa vuosikausiksi.
Leo katsoi suoraan silmiini ja sanoi painokkaasti: Toivottavasti - veli Eero - ymmärrät olla  tyytyväinen osaasi. Uskon - ja tiedänkin - Häjyjen olevan fiksua porukkaa - ja se, mitä seuraavien ratakilometrien aikana kerron, on varmasti Häjyjen toiminnalle vierasta.
-Ajattelin, mitähän sieltä tulee ja mitä Leo tuolla tarkoittaa.
Junan jyskytellessä jossain Oulun ja Rovaniemen välillä Leo selvitti, miten jotkut mielipiteet ja erilaiset näkemykset olivat aiheuttaneet kränää hänen johtamassaan seurassa.
***
Mutta sitä ennen sattui pieni episodi ravintolavaunussa.
Yht´äkkiä vaunuun pöllähti 12 hengen seurue. Pian selvisi, että kyseessä oli suurperhe, jossa äiti ja isä olivat urakoineet maailmaan 10 lasta -  ja lisääkin oli tulossa. Perhe näytti viihtyvän hyvin yhdessä. Lapset -  nuorin, ehkä 2 vuotias, vanhin rippikouluikäinen -  käyttäytyivät kunnioittavasti muita matkustajia ja vanhempiaan kohtaan. Kukaan ei valittanut, kiroillut eikä haistatellut... Kertakaikkiaan, fiksu perhe. Joku voisi sanoa - onpa harvinainen näky Nyky-Suomessa.
Kuiskasin Leolle: "Ovat varmaan nousseet junaan jossain Oulun paikkeilla. Olisiko joku lestadiolaisperhe - ja menossa kenties Rovaniemelle viikonlopun seuroihin."
"Mahdollisesti, sanoi Leo ja jatkoi:
Itsekin käyn joka kesä lestadiolaisten suviseuroissa."
Johon minä: "Ai jaa - no jopas sattui, itse pyrin käymään vuosittain körttiläisten herättäjäjuhlilla. Niitä vietetään myös joka kesä.  - Tiedäthän, että körttiläisten juhliin kelpaavat kaikki eikä keneltäkään kysellä, mihin uskot. - Nyt, kun tilaisuus tuli, kysyn sinulta Leo, onko totta, että lestadiolaisten seuroihin ei kelpuuteta muita kuin tiukkapipoisia ja ns. oikeauskoisia." 
Selvästi Leo hermostui:
"Tässä sitä ollaan! - Heti, kun puhe menee vähänkin uskontoa liippaaviin kysymyksiin, tunteet nousevat  pintaan, sappi alkaa kiehua - ja tuota pikaa ollaan tukkanuottasilla.
Asiaa sen kummemmin perustelematta vain toteat, että lestadiolaiset ovat tiukkapipoisia. Mistä sinä sen tiedät? Samaan hengenvetoon voisin itse sanoa, että körttiläiset ovat vapaamielisyydessään vailla selkärankaa ja ovat valmiita hyväksymään millaista menoa tahansa!"
***

Lapualaista kädentaitoa

Nyt oli pakko hetken hengähtää - ja käydä jaloittelemassa...
Pienen tuumaustauon jälkeen molemmat päättelimme, että uskonnonvapaus on hyvä asia - ja sitä on syytä vaalia. Löimme kättä päälle ja totesimme, että uskonasioiden lisäksi on toinenkin juttu, puoluepolitiikka, johon emme kajoa. Säilyy sopu.
***
Leo teki pikaisen yhteenvedon äskeisestä sanailustamme todeten:
"Ymmärrän toisaalta kuitenkin hyvin, jos uskonnosta ja politiikasta väännetään kättä, riidelläänkin. Ne kouraisevat ihmisiä niin syvältä ja ovat monelle elämän ja kuoleman kysymyksiä.
Mutta sitä en käsitä, miksi järkevät ihmiset voivat kimpaantua pikkujutuistakin, tai haluavat ymmärtäää asioita tahallaan väärin, puhuvat palturia, tai yrittävät jostain kumman syystä mitätöidä toisten hyviä aikomuksia."
***

Kollegan ajatuksia ja junasattumuksia kirjasi Eero Parolannumelta, pj vielä ihan hetkisen.
Jatkokertomuksen neljännessä osassa lisää Leon juttuja välillä Oulu-Rovaniemi.
***
Hyviä loppulokakuun kelejä kaikille!
***

UUTISIA.
Häjyt loistivat veteraanien SM-maratoneilla 18.10.2014 Kankaanpäässä!
*joukkuekilpailuissa   
-yksi kulta: miehet 60; Veikko Ollila, Reijo Naalisvaara, Markku Koskinen
-kaksi hopeaa: naiset 50; Ritva Vallivaara-Pasto, Eija Uusi-Esko, Marjo  Hutri
                                   miehet 65; Tuure Völi-Torala, Vesa Haarala, Mauri Volama 
-yksi pronssi: miehet 30; Jari Huhtala, Reijo Rajahalme,  Miikka Bäckström
-yksi neljäs sija: miehet 40; Markku Vehkaoja, Jarmo Kuusela, Timo Ketola 
-yksi viides sija: miehet 65; Sakari Tamminen, Hans Manns´ten, Heimo Martikkala

*yksilökilpailuissa 
-kaksi kultaa: naiset 75; Aila Ritala, miehet 70; Vesa Haarala
-kaksi pronssia: miehet 60; Veikko Ollila, miehet 65; Tuure Väli-Torala

***
Onnittelut kaikille!

Häjyille hyville Untamalan niittykukkia, väri niiden niin lempeä on...

***
Ja vielä yksi hatunnosto: 
Kunniapuheenjohtajamme Mauri Volama juoksi  Kankaanpäässä maratonlukemakseen 700. 

Maurista iso juttu 18.10.2014 Ilkassa ja vielä "palauttelujuttu"
Ilkan nettiversiossa 19.10.2014
Jutut lisätään aikanaan myös kotisivujemme arkistoon.

    



 
















 





 

Hei!
Tässä tulee jatkokertomuksen toinen osa ja muutakin.
***
Aluksi sitä muuta.
Kankaanpäässä juostaan 18.10.2014 veteraanien SM-maratonit (SAUL:n SM-kilpailut)
Ohjelmassa on sekä yksilö- että joukkuekilpailut.  
SM-kisan yksilökilpailussa (miehet) jokaisessa sarjassa 70 ikävuoteen saakka on mukana Häjyjä ja myös naisten sarjoissa juoksee useita Häjyjä.  Hienoa Häjyt!!!
Ja kaiken kukkuraksi:
SM-joukkuekilpailuun on ilmoittautunut ennätykselliset kahdeksan Häjyjen joukkuetta.
Naisjoukkueita on yksi ja miesjoukkueita seitsemän.
On komea Häjyjoukko liikkeellä. Hurrataan. Tsempataan. Pidetään peukkuja.
***
Kiitokset Kosken Riitalle ilmoittautumisten junailuista ja asiaan liittyvän paperisodan hoitamisesta.
Tiedossa on, että luuri on ollut korvalla usein ja sähköpostit ovat viuhahdelleet tiheään...
***
Huomenna 12.10. Vantaalla on mahdollisuus ottaa pienet SM-kisatreenit -  ja näkyyhän muutama Häjy käyttävän tilaisuutta hyväkseen...Onnea heille!
***
Ihan pieni info.
Jatkokertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tutustumaan klikkaamaalla jutun lopussa olevaa punaista tekstiä, jossa lukee Vanhemmat tekstit. Samalla tavalla voit myös käydä tutkimassa muitakin aiemmin kirjoitettuja juttuja. Punaisella tekstillä kirjoitetulla, juttujen lopusta löytyvällä sanaparilla  Uudemmat tekstit, pääset lukemaan blogin viimeisimmät jutut. 
Todettakoon tässäkin yhteydessä, että kommenttipalsta on kaikille avoin - ja kirjoittaa voi mistä tahansa. Foorumi on vapaa. - Ei muuta kuin kirjoittamaan, jos ja kun tuntuu, että sanottavaa on.
***
Sitten Leon tarinan osaan 2.
***  
Yrittäjäksi.
Leon vauhti vain kiihtyi ja silmät paloivat innostuksesta, kun hän kertoi yrittäjyydestään ja sen monista ulottuvuuksista. Puhuttavaa riitti sekä yrittämisen vapaudesta ja ihanuudesta että sen kovuudesta ja raadollisuudesta.
***
Pendoliino huristeli vauhdikkaasti ja vasta Ylivieskassa havahduin, että Seinäjokikin oli jossain vaiheessa ohitettu. - No, ei hätää, Rovaniemelle oli vielä matkaa - ja Leolla puhuttavaa riitti. Juttua tuli lähes tauotta. Jossain välissä sain kysytyksi, että voinko kirjoittaa hänen ajatuksiaan julki Häjyjen blogissa.
Leo vastasi: 
"Kirjoita pois, kunhan et paljasta henkilöllisyyttäni. Saatan vielä ennen Rovaniemeä päästää suustani ikäviltäkin kuulostavia totuuksia eri yhdistyksistä ja urheiluseuroista. - Ja kuten tiedät, totuuden puhujilla ei tahdo olla ystäviä."
Lupasin tietenkin kirjoittaa niin, että jutusta ei voi päätellä, kuka puhuu.
***

"...junailijan pilli ilimoo jo viilsi, ilimoo jo viilsi, rautakylyki kiisi kiskoloilla liisi Lentävä Kalakukko. Pyörät ne lauloivat - Rovaniemelle käypi tie, kiskottii kirskuivat - tervehykset vie..."
(kuva löytynyt netistä)

Hienosti sujuu.
Jätän tässä yhteydessä vähemmälle keskustelun sen osan, jossa läpikäytiin yrittämisen ongelmia enkä puhu, millaista on ottaa kontolleen miljoonavelat, pantata kaiken omaisuutensa ja haalia joka viikko hevoskuorman verran euroja laskuihin, erilaisiin veroihin, vuokriin, henkilökunnan palkkoihin, sosiaalikuluihin, markkinointiin, mainontaan ja lukuisiin muihin menoihin.
Totean vain ohimennen, että kilpaa ihmeteltiin, miksi jotkut valitsevat itselleen vapaaehtoisesti alan, jonka luontaisetuihin kuuluu ottaa suuria ja vieläkin suurempiä riskejä...Ja kaiken kukkuraksi vielä tykkäävät kaikesta ympärillä pyörivästä ruljanssista ja hullunmyllystä.
***
Hymy herkässä.
Leo opasti: "Jos jotain sinne blogiisi yrittämisestä kirjoitat, muista korostaa positiivisuutta ja hymyä. Kirjoita että, oli päällä kuinka hikinen ja kinkkinen tilanne tahansa; noususuhdanne, taantuma, tai lama, kävi kauppa kiivaasti, tai kivuliaasti, kauppiasyrittäjä on aina asiakaspalvelija, joka ei koskaan työssä ollessaan pistä suupieliään alas eikä näytä nyrpeää naamaa. Asiakkaalle hymyillään aina!"
***
Ja sitten luottamustehtäviin. 
Annetaanpa Leon kertoa:
"Yrittäjyys toi vuosien varrella erilaisia luottamustoimia roppakaupalla. Erityisen  opettavaisia ja monella tavalla avartavia olivat yrittäjäjärjestön eri elinten ja työryhmien puheenjohtajuudet.  Kokoukset saattoivat olla joskus kiivaitakin - kuten arvata saattaa - , mutta aina jotenkin yhteinen kanta löydettin ja sen jälkeen oltiin "yhtä poikaa". Kaikki seisoivat päätösten takana eikä kenellekään tullut mieleenkään ruveta jälkipelaamaan.
***
Varsinainen leipätyö - raskaan tavaran kauppiaana - imi sitten niin mukaansa, että jättäydyin pois yrittäjäjärjestön hommista - vähän haikeana, mutta hyvillä mielin. Yrittäjien jäsenmaksun olen tietenkin maksanut senkin jälkeen. 
Kauppiaan homma on sitten ollut ihan oma lukunsa - myös luottamustoimien osalta. Vaimo tahtoo joskus kysellä, että voisitko yhtään vähentää noita jatkuvia lähtöjäsi. Sen verran rupesi puolison kommentit vaivaamaan, että ynnäsin, monessako kaupan alan toimikunnassa, yhdistyksessä, jaostossa, työryhmässä, valiokunnassa, tai muussa "konklaavissa" olen ollut tai olen mukana. Täytyy myöntää, että yllätyin. Olihan niitä kertynyt. Yksistään puheenjohtajuuksia oli 11 kappaletta - ei toki kaikki samaan aikaan, mutta pari - kolme puheenjohtajuutta kerralla.
***
Tärkeitä juttuja.
Eri ryhmissä käsiteltävät kysymykset ovat olleet - ja ovat painavia asioita, asioita, jotka vaikuttavat suuren ihmisjoukon toimeentuloon, hyvinvointiin ja jokapäiväiseen elämään. 
Jokaiseen kokoukseen valmistaudutaan hyvin, tehdään selvittely- ja taustatyötä - ja jokaiselta kokouksen osanottajalta odotetaan täysipainoista mukanaoloa sekä asiaan perehtymistä. Vapaamatkustajia ei porukassa ole. 
Arvaat varmaan, että kun on tosi kysymyksessä, palavereissa saattaa salamoida enemmänkin eikä puheenjohtaja välttämättä aina pääse helpolla, mutta sitten, kun yhteisymmärrys viimein löytyy, helpotuksen tunne on melkein kuin olympiavoittajalla. - Taas saatiin homma käyntiin!

"...esityslistan kohta 11. on loppuun käsitelty, siirrymme 
kohtaan 12..." (nuija löytynyt netistä)

Mitä hyötyä?
Kysymykseeni, onko kauppiasluottamustoimista hänen mielestään ollut hyötyä muiden yhdistysten ja liikuntajärjestön johtamisessa, Leo vastasi:
"Kuka tietää. En ehkä kuitenkaan olisi uskaltanut lähteä mukaan urheilun järjestöelämään, ellen olisi kerännyt kokemusta muista luottamustoimista. Uskon, että moni asia on helpompi hoitaa, kun osaa kunnolla kokousrutiinit ja -tekniikan. - Mutta ei se tietenkään  riitä. Pitää osata muutakin. Sanon, että kuuntelemisen taito on aika tärkeä...
***
Liikuntajärjestökokemuksia.
Eniten itseäni kiinnosti luonnollisesti Leon kokemukset johtamastaan urheiluseurasta, sen historiasta, nykymenosta, tavoista, tavoitteista  ja tulevaisuuden näkymistä.
Voin vakuuttaa, että kun päästiin urheilun järjestöelämään, matkakumppanini innostui entistä enemmän ja välillä Oulu-Rovaniemi, juttua tuli "kuin oiennutta luokkaa" - ja useasti mainittiin monen urheiluseuran nimi, myös Häjyt sai mainintoja enemmän kuin kerran...mutta näihin juttuihin palaan jatkokertomuksen kolmannessa osassa, joka ilmestyy jonakin päivänä lokakuun 2014 aikana
***
terv. Eero, bloggari vielä muutaman tovin

Loppukiri alkaa.
Pikkuhiljaa rupeavat nämä blogijutut olemaan osaltani kirjoitetut. Ehkä se saa jonkun kiljaisemaan riemusta - vihdoinkin! 
Toisaalta, eihän näitä jorinoitani ole kenenkään ollut pakko lukea.
Kaikki loppuu aikanaan - armonsa ei milloinkaan, sanoo virrentekijä (jostain vain pälkähti tuo runomitta mieleen).
***
Muutaman viikon päästä on siis jonkun muun huki pistää ajatuksiaan tälle foorumille, mutta niin kauan kuin oma vuoroni kestää, hoitelen hommaa.
***
Tästä alkaa jatkokertomus: 

Ensimmäinen osa.

Junassa on hauska matkustaa.
Kun VR tarjosi jokin aika sitten veturilaisille puoli-ilmaisen junamatkan Hämeenlinnasta Rovaniemelle, tartuin syöttiin ja nousin yhdeksäksi tunniksi raiteille. Nautin hienosta kyydistä ja 
 - silloin, kun ehdin ulos vilkuilla - kauniista suomalaisista maisemista. Sekin oli mukavaa, kun ei tarvinnut puristaa rattia, kukaan ei roikkunut takapuskurissa eikä tarvinnut kauhistella harakiriohituksia.
***
Ennen vanhaan, "kun kaikki oli vielä hyvin", junamatkalle varustauduttiin kunnon kananmunavoileivillä. Joskus oli leivän päällä jopa lauantaimakkarasiivu. Ja ilman muuta villasukkaan laitettu maitopullo kuului eväsreppuun. Ai että, tulee ihan vesi 
kielelle - ja evääthän kaivettiin ja rapisteltiin voipaperista esiin heti 
alkumatkasta.
***
Nykyään, kun ollaan niin urbaaneja, niin urbaaneja, ei tule kuuloonkaan, että kukaan ilkeäisi ottaa junassa munaleipänsä esiin, puhumattakaan, että joku rupeaisi ryystämään villasukkapullosta rasvaista (4%) lehemänmaitua. Eihännyttoki - sakothan siitä tulisi!
Viereisessä penkissä matkustava pukuherrakin aifoon kuutosensa kanssa häiriintyisi ja tablettinsakin kauhusta hyytyisi. Jo pelkästään vaunuosastoon lehahtava munien haju pökerryttäisi kanssamatkustajat, vaikka 2000 luvun munat eivät miltään haisekaan (ennen ne sentään haisivat siltä, miltä munien kuuluukin haista).
***
Kun omia eväitä ei tunnetuista syistä voinut matkaan ottaa, ei auttanut kuin mennä restauranttivaunuun - jo ennen Tamperetta.
Kuinka ollakaan, törmäsin ravintolavaunun sämpyläjonossa herraan, joka tunnisti minut. Oli vieraillut Häjyjen nettisivuilla, kiinnostunut asioistamme ja löytänyt jostain Movescountista tai 
naamakirjastasta pärstäni. Pika pikaa selvisi, että saman alan 
immeisiä ollaan. Tapaamani herrasmies oli erään suomalaisen liikuntajärjestön puheenjohtaja.
***
Istuimme sämpylöinemme samaan pöytään - ja niinpä siinä taisi koko matka mennä jutustellessa. Hyvät olivat VR:n trahteerit, vaikka eivät ne tietenkään omia eväitä korvanneet, mutta menettelivät ja kahvikin oli juotavaa...
Ennen Rovaniemeä tuli suurinpiirtein kaikki maailman asiat puiduiksi ja matkakumppanini edesottamukset läpikäydyksi
- Mielenkiintoinen tuttavuus.
***
Ei ollut mikään turha jätkä.
Tapaamani herrasmies, olkoon hänen nimensä Leo, (nimi muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi) toimii nykyisin kauppiasyritäjänä. Se saattoi osaltaan myös helpottaa tutustumistamme (joka härillä kyntää, se häristä puhuu). Jo ennen Rovaniemeä tiesin Leon elämästä "kaiken". Sain tietää mm., että jo opiskeluajoistaan lähtien 
hän on koko ajan toiminut jonkin yhdistyksen puheenjohtajana.
***
Leo oli hyvä kertoja, hän puhui ja puhui.
En ehkä aivan kaikkea muista, mutta kerron sen, mitä hänen puheistaan on mieleeni jäänyt.
***
Nuoruus, opiskelu sisäoppilaitoksessa.
Leo oli päässyt ensi yrittämällä tunnettuun ja arvostettuun sisäoppilaitokseen. Yllätyksekseen hänet oli jo toisena opiskeluvuotena valittu oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Hän kertoi, että yhdistystoiminnan aakkoset tulivat käsitellyiksi ja ensimmäiset mokat koetuiksi jo opiskelujen alkutaipaleella. Leo oli vahvasti sitä mieltä, että hyvä niin!
Valmistuttuaan hänet oli valittu ammattikuntansa maakunnallisen yhdistyksen puheenjohtajaksi, mikä oli sitten "poikinut" useita johtokuntapaikkoja ja valtakunnallisiakin luottamustehtäviä.
Opettavaista aikaa oli ollut sekin ja kymmenien kokouksien 
vetäminen oli tuonut lisää varmuutta ja itseluottamusta.
***
Aikuisuus, työtä vuorotta.
Suuryrityksen palveluksessa.
Leon työura on kaksijakoinen. Aluksi pitkään toisen palveluksessa, sen jälkeen yrittäjänä, nyt jo 15 vuotta kauppiasyrittäjyyttä takana.
Palkkatyö (koko ajan budjetti- ja tulosvastuu) oli ollut valtakunnallisessa suuryrityksessä, sen maakunnallisessa myyntikonttorissa. Aluksi Leo oli ollut osaston myyntipäällikkönä, sitten koko konttorin markkinointipäällikkönä ja lopuksi konttorin johtajana. Alaisia koko aja kymmeniä, parhaimmillaan satakunta.
Työ oli ollut ihmisten ja asioiden johtamista, asiakassuhteiden hoitamista ja uusien kumppaneiden hakemista, markkinoinnin ja talouden suunnittelua, jatkuvaa matkustamista ja palaverointia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tie maakunnasta Helsingin pääkonttoriin ja takaisin, oli lähes jokaviikkoisten käyntien ansiosta  tullut tutuksi.
***
Työpaineet ja vaatimukset olivat olleet kovia ja stressaavia, mutta 
Leo oli pitänyt työstään - ja antanut sille kaikkensa. Hän oli opetellut ja oppinut kestämään paineet hyvin.
Pitkään jatkunut nousujohteinen ura oli ollut varsinainen 
korkeakoulu myös yhdistystoimintaan - niin kuin yrittäjyyteenkin.
Kun joka päivä tekee erilaisten ihmisten kanssa työtä, oppii ymmärtämään, että emme kaikki ajattele samalla tavalla - ja, että voi olla useita tapoja päästä hyvään lopputulokseen. Tarvitaan kykyä tehdä kompromisseja.
***
Erikoisesti Leo painotti, että asiat tulee keskustella porukalla ja sitten, kun yhteinen kanta on löytynyt, tehdään päätökset, joiden mukaan edetään - ja kaikkien suunta on sama. Joskus voi tulla eteen tilanne, että tehtyä päätöstä joudutaan tarkastelemaan 
uudelleen ja saatetaan joutua muuttamaan jo kerran tehtyä päätöstä. Porukka päättää, porukka peruu ja porukka tekee uuden päätöksen.
***
Yhdistys on jäseniä varten, jäsenten sana on laki.
Enemmän kuin kerran, Leo puhui väkevästi, että yrityksen tärkein voimavara on asiakas - henkilöstöä unohtamatta - ja 
yhdistyksen tärkein voimavara on jäsenistö. Yhdistyksen johdon 
täytyy kaikissa tilanteissa ymmärtää se - unissaankin.
Jäsen on kuningas!
***
Yhdistysterveisin
Eero, bloggari vielä hetken aikaa.

Jatkokertomuksen toinen osa ilmestyy jonkin päivän ja muutaman juoksulenkin kuluttua.

HÄJYT POLKUPYÖRILLÄ PITKIN JA POIKIN SAARENMAATA

Varhain keskiviikkoaamuna 10.9. lähti Tilausajot J. Virtasen bussi matkustajineen Vaasasta vetäen perässään kärryä, johon oli pakattu matkalaisten polkupyörät.  Laihialta ja Kurikasta nousi mukaan lisää pyöräilijöitä. Näin oli kaikki 12 polkijaa kasassa kohteenaan Saarenmaan saari Länsi-Virossa. Aikataulu oli yritetty mitoittaa siten, että olisimme Helsingin Länsisatamassa hyvissä ajoin ennen Tallinkin M/S Starin lähtöä klo 13.30, mutta niinpä vain kävi, että runsaan 400 km ajon ja lakisää-teisten pysähdysten jälkeen aika kävi niukaksi, ehdimme nipin napin laivaan. Käytävä laivan ovelle tuntui loputtoman pitkältä, kun yritin kantamuksineni hölkätä Raimon T:n pitkien kävelyaskelten tah­dissa. Näin keskellä viikkoa laivassa oli rauhallista. Matka kesti vain puolisentoista tuntia.

Tallinnasta ajoimme kiireettömästi läpi luoteisen Viron kohti Virtsun satamaa. Matkalla saimme jo ensi kerran huomata, että kahvipaikkoja on Viron maaseudulla todella harvassa. Yksi sellainen sattui kuitenkin löytymään, ja ehdimme sinne juuri ennen sulkemisaikaa. Taisimme olla suurin asiakas­ryhmä sinä päivänä. Virtsusta on lyhyt lauttamatka Kuivastun satamaan Muhun saarelle, jolta on maayhteys Saarenmaan pääsaarelle. Illan jo hämärtyessä saavuimme Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen. Pentti opasti karttaa oivasti lukien kuljettajaamme Raimo H:ä koti majapaikkaamme Spa Hotel Rüütliä. Huoneiden jako tapahtui ripeästi ”hauskojen sattumusten” ryydittämänä. Vaikka oli jo myöhäisilta, pistäydyimme vielä paikallisessa ravintolassa, jossa useimmat nauttivat herkullisen kalakeiton.

Ensimmäinen aamu Kuressaaressa valkeni kauniina, hienoinen aamusumu saatteli meidät matkaan klo 10. Suuntasimme koilliseen kohti Kaalin kraateria pienempää mutta hyväkuntoista kiertotietä pitkin. Matkalla pistäydyimme Saarenmaan vanhimpiin rakennuksiin lukeutuvassa Püha-kylän Jaakobin kirkossa, joka on rakennettu 1200-luvulla. Ihmeeksemme meille tultiin avaamaan ovi. Saimme tutustua muun muassa barokkialttariin ja vuodelta 1793 peräisin olevaan saarnastuoliin. Kaaliin saapuessamme olimme polkeneet noin 25 km. Kaalin kraateri (kuva jutun lopussa) on syntynyt meteoriitin törmättyä maahan esihistoriallisella ajalla, ja sen valleja on aikoinaan vahvistettu kivimuurein. Itse asiassa alueella on yhdeksän erikokoista kraateria, joista Kaalin kraateri on suurin. Se on halkaisijaltaan 105–110 m ja 16 m syvä, nykyisine reunavalleineen muutaman metrin syvempikin. Kraaterin syntyajan määrittäminen on tuottanut suuria vaikeuksia. Nykyään sen ikänä pidetään 7500 vuotta, mutta asiasta ei ole vieläkään lopullista varmuutta. Kaalissa on myös kaupallisia palveluja, ja saatoimme täyttää paikallisessa ravintolassa energiavarastojamme esimerkiksi seljankalla ja pannukakulla.

Kaalista matka jatkui kohti Kaarman kirkkoa ja maalinnaa. Maalinna ei katsojalleen näyttäydy mitenkään erityisenä nähtävyytenä. Sitä ympäröi pohjoisesta, etelästä ja lounaasta 20–30 m laajuinen notko, joka vaikuttaa muodostaneen nyt jo umpeenkasvaneen vallihaudan. Pohjapiirustukseltaan itse maalinna oli melkein nelikulmainen. Linnoituksen portit olivat vallin koillis- ja luoteisnurkassa. Erilaisten löydösten avulla voidaan maalinnan toimintakausi määrittää 12.–13. vuosisadalle. Kaarman alkujaan 1200-luvun lopulla rakennettuun Pietari-Paavalin kirkkoon tutustuimme varsin pintapuolisesti, sillä mielessä siinteli jo paluu Kuressaareen. Sinne poljettiinkin suorinta tietä toki juoma- ja evästaukoja pitäen. Pyöräilyä kertyi kaikkiaan noin 60 km. Perillä hotellissa odotti sauna ja uinti. Erilaisia hoitojakin oli mahdollisuus varata tuleville päiville. Illalliselle suuntasimme lähimpään sopivalta tuntuvaan ravintolaan. Kokemus ei ollut ihan yhtä hyvä kuin edellisiltana, useat listalla olevat ruoat olivat loppuneet tai niitä oli vain yksi annos. Ravituiksi silti tulimme. Ilta kuitenkin päättyi meidän pöydässämme nauruun, josta ei ollut tulla loppua, kun laskun mukana ojennettiin karamellin sijaan kivi, ja Heikki tokaisi saman tien ”yksi kivi, kiitos”. Taisimme olla jo väsyneitä!  

Toisena pyöräilypäivänä, perjantaina, sää oli aamusta saakka aurinkoinen ja lähes tuuleton. Olimme päättäneet suunnata länteen emme kuitenkaan ihan rannikolle, Kihelkonnaan, saakka, koska tarkoitus oli päästä takaisin majapaikkaan vähän aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Tavoitteeksi otimme parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Kärlan, joka kartalla näytti kohtalaisen suurelta kaupungilta. Leppoisan parin tunnin ajelun ja lyhyiden pysähdysten jälkeen olimme jo Kärlassa, jossa oli aikomus juoda kahvit ja kenties ruokaillakin. Saavuimme kyläkauppaan ja pistäydyimme pikkuostoksilla. Kaupan pihassa tapasimme puheliaan paikallisen herran, joka kyseli ensin, olemmeko Suomesta ja sen jälkeen juttua riitti pitkäksi toviksi. Hän oli paikallista laulujuhlaa organisoiva Ülo Kannisto, joka ehti jossain välissä jopa hakea kotoaan tämän vuoden ohjelmalehtisiä ja toivottaa meidät tervetulleiksi ensi vuoden tilaisuuteen Kuressaareen 20.8. Tässä saimme jo tuntumaa saarenmaalaisten ystävällisyydestä ja kiinnostuksesta meitä kohtaan. Sitten alkoi operaatio ”Kärlan kaupungin metsästys”. Kaupungin piti olla tässä, mutta mitään siihen viittaavaa ei löytynyt mistään ilmansuunnasta. Oli vain koulu, kirkko, muutama virasto ja urheilutalo. Varsinaista asutusta ei juuri ollut…ja paljon kaipaamaamme kahvilaa tai ravintolaa ei tuntunut löytyvän. Tässä vaiheessa jo kiireisimmät ja pidemmälle haluavat päättivät lähteä kiertämään Karujärven. Me muut onnistuimme selvittämään, että urheilutalolla on saatavilla lounasta. Siellä kävivät lounastamassa sekä läheisen koulun oppilaat että virstoissa työskentelevät. Ruokaa oli tarjolla erityisen edulliseen hintaan, mutta kahvia oli mahdoton saada, koska ei ollut kahviaika. Se oli vasta iltapäivällä parin tunnin kuluttua!   

Paluumatka Kärlasta poljettiin hiukan pidempää reittiä. Noin 8 km väli Kärlasta Anjalaan oli pyöräilymatkamme ainoa soratien pätkä, rauhallinen, kuten muutkin tiet. Anjalassa silmiimme osui tuulimylly (kuva), jollaisia Saarenmaalla on ollut entisaikoina paljon. Pihapiirissä kulki nuorimies, jolle Raimo huikkasi ”kahvia?” siinä toivossa, että tuulimyllyssä olisi kahvila. Ei ollut, mutta paikan omistaja kutsui meidät katsomaan tuulimyllyä. Hän oli parhaillaan kunnostamassa sitä ja saattaa joskus tulevaisuudessa avata siihen jonkinlaisen palvelun. Mies oli kuressaarelainen kiinteistövälittäjä, jonka omistukseen paikka oli noin kymmenen vuotta sitten tullut puolivahingossa. Hän oli edelliskesänä rakentanut tontille kesämökin. Saimme kuulla paikan historiaa pitkälle taaksepäin. Perille hotellille saavuimme sen verran ajoissa, että jokaisella oli mahdollisuus viettää muutama tunti haluamallaan tavalla hoitoja saaden, ostoksilla käyden tai piispanlinnaan tutustuen. Piispanlinnan (kuva) alue on koko Kuressaaren maamerkki. Linnan vanhimmat osat on rakennettu jo 1200-luvun loppupuolella, ja sillä on monivaiheinen historia. Se on entisöity varsin perusteellisesti ja on yksi Baltian parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoituksista. Myös pitkän matkan kiertäneet polkijat saapuivat majapaikkaan hyvissä ajoin ehtiäkseen muihin rientoihin, vaikka ajoivat lähes kaksinkertaisen matkan (noin 80 km) meihin nähden. Perjantai-iltana Kuressaaren keskustassa juhlittiin. Kaupungissa oli menossa ruokafestivaali. Tämäniltainen tapahtuma kuului todennäköisesti osaltaan siihen. Kadulle oli tuotu iso määrä heinäpaaleja, lapset temmelsivät heinien seassa. Orkesteri soitti, ihmiset kuuntelivat ja tanssivat. Myös me pysähdyimme hetkeksi seuraamaan menoa, mutta tyydyimme sitten etsimään mukavan ruokapaikan

Olimme sopineet kuljettajan kanssa, että hän vie meidät viimeisenä pyöräilypäivänä Ninasen niemen itäosaan, josta sitten polkisimme takaisin Kuressaareen. Niemellä kävi melkoinen viima ja ensi kertaa matkamme aikana sää tuntui hiukan kolealta, tosin se myöhemmin päivällä muuttui hyvinkin lämpimäksi. Ensimmäistä kertaa jouduttiin myös renkaan paikkauspuuhaan, joka sujui kokeneilta taitajilta rivakasti. Näimme Ninasen niemeltä vastakkaisen niemen Pangan jyrkänteet. Sen sijaan itse Ninasen kalkkikivijyrkänne niemen länsirannikolla jäi katsomatta, samoin kuin sinne pystytetty Estonia-muistomerkki. Niemellä on Tagarannan kalastajakylä, ja siellä toimii myös leirintäalue, joka tosin oli jo syyskuussa kiinni. Lyhyen pyöräilyn jälkeen ”tapasimme” Akan ja Ukon (kuva). Eit ja Taat ovat tuulimyllyistä tehtyjä kansallispukuisia ”isoja nukkeja”. Mustjalan kyläkaupassa oli mahdollisuus täydentää matkamuonaa. Polkiessamme kohti Astetta ihmettelimme jälleen kerran tien varren omenapuita, jotka ovat ikään kuin ”ei kenenkään maalla”. Läheisten talojen asukkaat tulivat taas juttelemaan heti, kun pysähdyimme lepotauolle. Asteessa koitti vihdoin se hetki, jolloin löysimme kahvipaikan. Siellä saattoi paikallisesta kaupasta ostaa kahvia ja pientä purtavaa. Perillä hotellilla totesimme päivän pyöräilysaldoksi suunnilleen 50 km. Lauantai-iltana juhlat Kuressaaren keskustassa jatkuivat. Sinne oli katettu noin 100 m pitkä piknik-pöytä, johon kaupunkilaiset ja lähialueen asukkaat olivat tulleet nauttimaan kauniista syysillasta. Eväitten ohella oli toki mahdollisuus käyttää hyväksi myös kadun varren ravintoloiden palveluita. Me suuntasimme viettämään viimeistä Saarenmaa-iltaamme ravintolaan, jonka kellaritilat ja ruoan olimme jo edellisiltana todenneet erinomaisiksi.

Sunnuntaina oli aamiaisen jälkeen aika hyvästellä Kuressaari. Meille oli varattu liput klo 10.50 lautalle. Kuivastun satamassa tapahtui kuitenkin erikoinen episodi. Ilmeisesti peräkärrymme oli matkalla kasvanut, koska lipuntarkastuksesta selvittyämme ja juuri, kun meidän piti ajaa lautalle, jonkin sortin tarkastaja tuli sanomaan, että peräkärrystämme oli maksettu liian pieni hinta. Siinä ehti jo päästä ilmoille muutama ärräpääkin. Ensin piti maksaa 7,50 € lisää, sitten vielä peräkärryn aisan tutkimisen jälkeen +1,20 €. Lisämaksuthan olivat mitättömän pieniä, mutta myöhästyimme lautasta. No, ei sekään haitannut, koska seuraava tuli jo puolen tunnin kuluttua. 

Meillä oli reilusti aikaa runsaan 130 km matkaan Virtsusta Tallinnaan ja ostosten tekoon Tallinnan satamassa, sillä M/S Superstarin lähtöaika oli vasta klo 16.30. Kilometrit sujuivatkin joutuisasti, mutta Tallinnassa odotti jälleen yllätys. Tallinnan maraton oli parhaillaan käynnissä, ja suuri osa keskustan kaduista oli suljettuina. Mitään opastusta esimerkiksi satamaan aikoville ei ollut, eivätkä liikenteenohjaajat osanneet neuvoa avointa reittiä. Tuntui, että kaikki autot pyörivät ympäriinsä kuka mihinkin päämäärään pyrkien. Meille tilanne oli vielä sikäli hankala, että sellainen ajoneuvoyhdistelmä, jolla matkasimme, ei ole ketterin mahdollinen täyskäännöksissä ja puikkelehtimisessa. Runsas tunti siinä meni, mutta satamaan selvittiin, eivätkä ostoksetkaan jääneet tekemättä. Kotimatka Helsingistä sujui enemmän ja vähemmän unisissa tunnelmissa, kuinkas muuten, mutta Markulta eivät jutut loppuneet. Vitsejä ja hauskoja tositarinoita riitti aina Kurikkaan saakka. Markun omien sanojen mukaan hän muistaa kaikki, mitä ei tarvitse muistaa! Matkan loppupuoli Vaasaan ”sukellettiin” sakenevassa sumussa. Välillä näkyväisyys oli muutaman kymmenen metrin luokkaa, mutta taitava kuljettaja luotsasi meidät turvallisesti kotiin.

Jokunen yleinen havainto pyöräilystä Saarenmaalla:
Tiet ovat loistavassa kunnossa. Liikenne on useimmilla teillä erittäin vähäistä, joten pyöräily on mukavaa ja turvallista.
Mäkiä ei ole, maasto sopii vähemmänkin pyöräilleille.
Luonto on kaunis, mutta erilaiset nähtävyydet ovat melko hajallaan ympäri saarta, joten niitä on hankala bongata useita saman päivän aikana.
Ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja innokkaita keskustelemaan. Suomen kielellä tulee toimeen.
Maaseudulla varsinaisia kyliä on harvassa, yleensä vain yksittäisiä asumuksia. Näin ollen myös kahviloita ja ruokapaikkoja on vähän. Siellä, mistä niitä löytyy, hintataso on edullinen ja ruoka hyvää.

Meidän matkallamme yksi tai kaksi pyöräilypäivää lisää ei olisi ollut pahitteeksi. Lounainen osa, Sõrvenniemi, jäi käymättä. Myös Kuressaaren alueeseen olisi voinut tutustua tarkemmin…ehkä sitten seuraavalla kerralla. Paljon kuitenkin nähtiin ja koettiin.

Jutun kirjoitti omien muistikuviensa ja erinäisten tarkistusten pohjalta Riitta K. Kuvat ovat Jarin kamerasta!

Kiitän mukavasta ja onnistuneesta matkasta kaikkia Teitä: Heikki, Jari, Juhani, Markku, Pekka, Pentti, Pirkko, Raimo T, Reijo, Seppo, Susanna sekä kuljettajamme Raimo H.